Siirry sisältöön

Luonnon monimuotoisuuden parantaminen etenee Puolustuskiinteistöillä – L&T auttaa tarjoamaan Upinniemen varuskunta-alueella aiempaa enemmän elintilaa tärkeille pölyttäjille

  • 2 minuutin lukuaika

Mediatiedote
5.7.2024 klo 8:30

Upinniemen varuskunnassa havainnollistuu konkreettisesti, miltä näyttää luonnon monimuotoisuutta parantava kiinteistönhuolto Puolustusvoimien alueilla. Puolustuskiinteistöt ja Lassila & Tikanoja aloittivat siellä viime syksynä vanhojen nurmialueiden muuttamisen monipuolisiksi niityiksi. Tänä keväänä työ laajeni varuskunnassa uusille alueille. Niityttämistä on tehty kaikkiaan 2,4 hehtaarin laajuudella.

Niityttämisellä luodaan elinympäristöjä hyönteislajeille, joiden elintila on Suomessa kaventunut. Näitä ovat erilaiset perhoset, pistiäiset ja muut pölyttäjät. Pölyttäjien väheneminen on vakava uhka luonnolle ja ihmisille. Esimerkiksi ruoantuotanto on riippuvainen niistä.

”Hoitotoimenpiteillä ei vaikuteta varuskunta-alueen tavanomaiseen käyttöön, eikä niityttämistä tehdä harjoitusalueille. Niityttämishankkeet on toteutettu yhteistyössä Rannikkoprikaatin kanssa, ja varuskunta on suhtautunut erittäin positiivisesti luonnon monimuotoisuuden edistämiseen”, Puolustuskiinteistöjen Etelä-Suomen aluejohtaja ja Upinniemen kiinteistöpäällikkö Marko Hirvonen kertoo.

Ensin vieraslajien kitkentä, sitten niittykukkien kylvö

Luonnon monimuotoisuutta parantavan niityn perustaminen alkaa aina vieras- ja haittalajien poistamisella. Upinniemessä alueita kitkettiin alkuun ohdakkeesta, pujosta ja lupiinista. Vieraslajien poistaminen on usein pitkäjänteistä työtä.

Niityille on kylvetty kotimaiselta niittysiementuottajalta ostettua valikoitua seosta perinteisistä niittykasveista. Seos sisältää sekä yksi- että monivuotisia lajeja. Niittykasvillisuus niitetään syyskuussa. Niitty alkaa kukkia kunnolla kahden, kolmen vuoden päästä niityn perustamisesta.

Luonnon monimuotoisuuden lisäksi niityttämisellä lisätään Upinniemen varuskunta-alueen hiilensidontakykyä arviolta 150 tonnia. Monimuotoisuus myös tekee luonnosta paremmin vastustuskykyisen ilmastonmuutoksen aiheuttamille häiriöille, kuten kuivuudelle.

Puolustuskiinteistöillä on useita kohteita ympäri Suomen

Puolustuskiinteistöt on perustettu vuonna 2021 vastaamaan puolustushallinnon kiinteistöistä. Liikelaitos kuuluu Senaatti-konserniin. Luonnon monimuotoisuus on nostettu yhdeksi Senaatti-konsernin vastuullisuustyön painopistealueeksi.

”Olemme viime ja tänä vuonna käynnistäneet useita luonnon monimuotoisuutta edistäviä hankkeita valtion kohteissa eri puolilla Suomea. Niityttämisellä, kasvillisuutta monipuolistamalla sekä hoitotapojen muutoksilla tavoittelemme luontovaikutusten lisäksi jopa 1 000 tonnin hiilikädenjälkeä”, Senaatin yhteiskuntavastuujohtaja Timo Kanerva sanoo.

L&T edistää luonnon monimuotoisuutta rakennetussa ympäristössä

L&T:n tavoitteena on tarjota asiakkailleen ratkaisuja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen rakennetussa ympäristössä. L&T ja Senaatti-konserni ovat tehneet jo vuosien ajan yhteistyötä luontokadon hillitsemiseksi. L&T muun muassa konsultoi luontohankkeita sekä ylläpitää luonnon monimuotoisuutta kasvattavia alueita.

”Niittyjen rakentaminen ja kasvillisuuden monipuolistaminen ovat konkreettisia keinoja lisätä biodiversiteettiä sellaisilla nurmi- ja hiekka-alueilla, joilla ei ole aktiivista käyttöä. Niityt paitsi tarjoavat elinpaikan pölyttäjille ja muille pörriäisille, auttavat myös sitomaan hulevesiä ja hiiltä, lisäämään ilmankosteutta ja vähentämään saasteita. Lisäksi ne vähentävät kunnossapitokertoja ja ovat ilona alueen käyttäjille”, sanoo L&T:n viherpalveluiden aluejohtaja Satu Sokkinen.

Alkuperäinen tiedote löytyy täältä.

Lisätietoja:

L&T:n viestintä
viestinta@lassila-tikanoja.fi

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, tehtaat ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 802,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 160 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.