Siirry sisältöön

Muutos Lassila & Tikanojan johtoryhmässä: talousjohtaja Valtteri Palin jättää yhtiön

  • 1 minuutin lukuaika

Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
3.5.2024 klo 13.00

Muutos Lassila & Tikanojan johtoryhmässä: talousjohtaja Valtteri Palin jättää yhtiön

Lassila & Tikanoja Oyj:n talousjohtaja Valtteri Palin on päättänyt jatkaa uraansa L&T:n ulkopuolella ja hän jättää yhtiön 3.5.2024.

”Valtterin aikana L&T:n taloushallinnon toimintamalleja uudistettiin ja modernisoitiin. Haluan kiittää Valtteria hänen työpanoksestaan yhtiön hyväksi ja toivotan hänelle paljon menestystä tulevaan.” sanoo toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.

Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi toimii väliaikaisesti talousjohtajan sijaisena, kunnes Palinin seuraaja on nimitetty.

Lassila & Tikanoja Oyj

Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja
puh. 010 636 2810

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, tehtaat ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Näin toimien luomme enemmän arvoa kiertotaloudella sekä asiakkaillemme, henkilöstöllemme että yhteiskunnalle laajemmin. Kun onnistumme tässä, myös omistajillemme tuotettu arvo kasvaa. Tavoitteenamme on jatkuvasti kasvattaa toimintamme hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta. Sosiaalista vastuuta kannamme muun muassa huolehtimalla oman henkilöstön työkyvystä sekä tarjoamalla töitä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. L&T toimii Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 802,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 160 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi