Artikkelit

6 tapaa parantaa työmaan turvallisuutta

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Sep 13, 2021 5:55:00 AM

Työturvallisuuden kehittyminen ottaa harppauksen eteenpäin, kun koko henkilöstön asenteet ja ajatusmaailmat muuttuvat sille myönteisiksi. Tällöin jokainen tapaturma on ehkäistävissä ennakoinnin ja riskinarvioinnin avulla sekä keskittymällä olennaiseen. Tärkeintä on, ettei anna periksi joskus haastavaltakin tuntuvan tavoitteen edessä.

Monet onnettomuudet voidaan ehkäistä pysähtymällä työpäivän ja työtehtävän aluksi miettimään, onko toimintaympäristössä tapahtunut muutoksia. Ovatko kävelyreitit liukkaita sateen tai yöllisen pakkasen vuoksi, tai vaativatko päivän työtehtävät erityisiä suojavarusteita tai turvallisuustoimenpiteitä?

Ennakointi auttaa kartoittamaan potentiaalisia riskejä , jolloin niihin osataan varautua hyvissä ajoin etukäteen. Jatkuva muutosten havainnointi ja riskikartoitus sekä erityisesti niihin liittyvät korjaavat toimenpiteet ovatkin merkkejä siitä, että työmaan turvallisuutta parannetaan ja kehitetään päivittäin.

Turvallisuuden kulmakivet

Koska Nolla tapaturmaa on meille erityisen tärkeä tavoite, lanseerasimme kesällä 2018 L&T Turvallisuuden kulmakivet . Nämä kuusi kulmakiveä sisältävät turvallisen työnteon elementit tiivistetyssä muodossa: ohjeet ja luvat, suojaimet, puuttuminen, riskien ennakointi, muuttunut tilanne sekä siisteys ja järjestys.

  • Ohjeet ja luvat: Jokaisella työntekijällä on oltava työhön tarvittava ohjeistus ja luvat kunnossa. Työnantajan yleisen ohjeistuksen noudattaminen on vähimmäisvaatimus. Erityisen tärkeää on huomioida jokaisen työn ja työkohteen ohjeet sekä työskennellä niiden mukaisesti.
  • Suojaimet: Työtehtävään on aina varustauduttava asianmukaisilla suojaimilla. Niitä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota ympäristön lämpötilaan, korkeuteen, mekaanisiin vaaratekijöihin sekä näkymättömiin riskeihin, kuten sähköön, kaasuun, paineeseen, kemikaaleihin ja hienojakoiseen pölyyn.
  • Puuttuminen: Jos havaitset tilanteen, josta saattaa aiheutua vaaraa henkilölle tai omaisuudelle, puutu siihen välittömästi. Nopea reagointi voi estää onnettomuuden. Muista myös raportoida havainnosta eteenpäin, jotta vastaava tilanne voidaan välttää muualla.
  • Ennakoi riskit: Arvioi mahdolliset riskit ennen kuin aloitat työnteon, sekä aina kun teet samaa työtä toistuvasti. Onko ympäristössä tapahtunut muutoksia? Työskenteleekö alueella joku muu, josta saattaa syntyä riskejä sinulle? Dokumentoi havaintosi, jotta samankaltaisiin tilanteisiin osataan varautua myös jatkossa.
  • Muuttunut tilanne: Jos kohteen sää, lämpötila, olosuhde, työväline, työtapa tai työntekijöiden määrä muuttuu työnteon aikana, muista arvioida mahdolliset riskit uudestaan. Suojaudu ja työskentele niiden mukaisesti.
  • Siisteys ja järjestys: Palauta käyttämäsi tavarat oikeille paikoilleen ja huolehdi muutenkin työmaan siisteydestä. Siisteys ja järjestys takaavat turvallisen ja viihtyisän työympäristön.

Käytännön teoilla kohti nollaa tapaturmaa

Turvallisuusohjeistuksia voi aina tehdä, mutta ne eivät yksinään ehkäise tapaturmia. Positiivinen suhtautuminen turvallisuuteen on askel oikeaan suuntaan, mutta se ei vie perille asti. Vasta kun ohjeiden noudattaminen ja positiivinen asenne johtavat käytännön tekoihin ja jopa toimintatapojen muutoksiin, voidaan realistisesti tavoitella nollaa tapaturmaa.

Tavoitteeseen on vielä pitkä polku kuljettavana, mutta mahdoton matka se ei ole. Se on sekä työntekijöiden että esimiesten yhteinen arvokas tehtävä. Jos kaipaat vinkkejä tai tukea työmaan turvallisuuden kehittämiseen, me autamme mielellämme !