Valmet Automotiven tehdas panostaa kierrätykseen ja jätehuoltoon osana toiminnan kehittämistä. L&T on räätälöinyt tehtaalle toimintamallin, joka on sekä tehokas että työntekijöille turvallinen.
Valmet Automotiven tehdas Uudessakaupungissa on valtava teollisuuslaitos, jonka pinta-ala mitataan hehtaareissa. Jätteen käsittely on tärkeä osa tuotantoa. Valmet Automotivella on kattava kestävän kehityksen strategia, jonka tavoitteita jätteenkäsittelyjärjestelmä ja huolellinen syntypaikkalajittelu tukevat.
L&T on räätälöinyt Valmetille kaikki jätejakeet huomioivan sisäisen keräysjärjestelmän, joka pyörii kolmessa vuorossa, samaan tahtiin tuotannon kanssa.
”Tuotantotiloissa kulkee jätejuna, jonka vastuulla on kerätä jätteet tuotannosta ja kuljettaa ne jätepuristimiin. Tämä mahdollistaa tehokkaan lajittelun jo jätteen syntypaikalla”, kertoo L&T:n palvelupäällikkö Kari Heinonen .
Jätejunia on liikkeellä työvuorossa kulloinkin tuotannon vaatima määrä.
Jätepuristinten Mersu
Valmet Automotiven jätteet valmistellaan tehokkaasti poiskuljetettavaksi L&T:n jätepuristimissa, joita on jokaiselle jätejakeelle omansa. Kari Heinonen kertoo, että valittu malli on ”puristinten Mersu” eli paras mahdollinen laitteisto. Jätettä mahtuu puristimeen huomattavasti enemmän kerralla, joten keräys ja kuljetus tehostuu.
”Jätehuolto on nyt myös ekologisempaa. Aiemmin meillä oli pakkaavat jäteautot, joiden moottorit kävivät lähes koko päivän. Lisäksi noutokerrat ovat vähentyneet, kun jätettä mahtuu kerralla puristimeen nyt enemmän”, kiinteistöpäällikkö Jari Ukkonen Valmetilta kertoo.
Lopputuloksena syntyy tiivis kuutio jätettä kuljetettavaksi jatkokäsittelyyn.
Nykyiset puristimet ovat olleet toiminnassa noin vuoden. Ne sijaitsevat sisätiloissa ja aiempaa lyhemmän ajomatkan päässä, mikä tehostaa jätejunan toimintaa. Myös laitteiden puristusteho kasvoi merkittävästi.
Ukkonen on tyytyväinen nyt käytössä olevaan ratkaisuun, ja sen on tarkoitus olla pysyvä.
”Yhteistyössä L&T:n asiantuntemuksen kanssa löysimme toimivia ratkaisuja.”
Työturvallisuus koheni monella tavalla
Työn ergonomian kannalta uusi puristinjärjestelmä on loppuun asti harkittu. Puristimet ovat tasolla, jonka korkeus on täsmälleen sama kuin jätevaunun korkeus. Puristimessa kone tekee raskaimman työn: sen nosturi nostaa jäteastian ja kaataa sisällön jätekuiluun, josta jäte päätyy puristimeen.
”Astian nostovaihe on turvattu niin, että työtekijän on siirryttävä nostoalueelta suoja-aidan toiselle puolelle tekemään noston käynnistys. Samoin jos nostoalueelle menee vahingossa nostovaiheessa, valokenno katkaisee työn ja toiminto pitää käynnistää uudelleen kytkimistä turvallisesti”, Kari Heinonen selittää.
Myös jätepuristimien siirto sisätiloihin ja trukkiliikenteen reitittäminen uudelleen paransivat työturvallisuutta. Ulkona tyhjennystoiminta oli sään armoilla – silloin riskeinä olivat esimerkiksi liukastumiset sekä tuulen heittelemät roskat. Tämä oli myös työmukavuuteen vaikuttava tekijä, sillä kylmyys, sade ja tuuli eivät ole työntekijälle miellyttäviä. Ne myös lisäävät sairastumisriskiä.
”Kaikki jätemateriaali kuljetettiin ennen ulkona sijaitseviin pakkaaviin jäteautoihin joka säällä. Vaikka ulkoalueiden hoito toimiikin, silti olosuhteet varsinkin talvella aiheuttivat turvallisuusriskejä sekä liikkumiselle että kalustolle.”
Kuormalavat kiertävät erikseen
Tehtaalla syntyy monenlaisia jätejakeita, joista osa kiertää perusjärjestelmän ulkopuolella. Kierrätettävät kuormalavat kerätään ja toimitetaan uudelleenkäsittelyyn. Ehjät käytetään uudelleen ja niistä saa hyvityksen.
Myös metallijäte kerätään ja myydään kierrätykseen. Vaarallinen jäte taas lähtee astioineen päivineen muualle käsiteltäväksi.
Kaikista Valmet Automotiven tavanomaisista jätteistä kierrätykseen menee tällä hetkellä noin 60 prosenttia. Tavoitteena on parantaa kierrätysastetta edelleen.
Teksti Elina Teerijoki