Artikkelit

Teollisuuspuhdistusten oikeat menetelmät parantavat tehoa ja säästävät kuluja

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | May 31, 2017 6:11:53 AM

Oikeanlaiset välineet ja menetelmät lisäävät prosessipuhdistuksessa tehokkuutta, työturvallisuutta sekä kustannussäästöjä. L&T on viime vuosina investoinut erityisesti vesihydraulisiin laitteisiin, joiden ansiosta asiakkaalle voidaan tarjota oikea pesumenetelmä kaikentyyppisiin laite-, säiliö ja koneistopesuihin.

”Asiakkainamme on teollisuuslaitoksia hyvin erilaisilta toimialoilta. Joukossa on esimerkiksi sellu- ja paperiteollisuutta, elintarvike- ja kaivosteollisuutta sekä jalostamoita.”, kertoo L&T:n prosessipuhdistuksen liiketoimintapäällikkö Juha-Pekka Hursti.

L&T tuottaa korkeapainepesuja esimerkiksi teollisuuden prosessilaitteistojen, säiliöiden ja julkisivujen puhdistuksiin. Pesulaitteiden painetta voidaan nostaa aina 3000 baariin asti, mikä riittää jo puhkaisemaan vaikka teräksen.

”Pystymme myös tekemään esimerkiksi maalien, rappausten ja vaurioituneen betonin poistoa. Myös viemärien ja putkistojen puhdistukset ovat meille arkipäivää”, Hursti kertoo.

Hurstin mukaan kaikkein tärkeintä prosessipuhdistuksessa on se, että kuhunkin pesutyöhön valitaan sopivat pesulaitteet ja työmenetelmät.

”Esimerkiksi prosessilaitteiden ja putkistojen puhdistuksissa käytämme tarpeen mukaan kohteeseen sopivaa korkeapainevesilaitetta. Käytössämme on myös laitteita, joilla saamme korkeapaineista lämmintä vettä”.

Oikean pesulaitteen ja työmenetelmän valitseminen tuo myös kustannussäästöjä asiakkaalle.

”Kun laitteet ovat oikeita, säästämme työssä aikaa, mikä puolestaan säästää asiakkaan rahoja. Lisäksi asiakkaamme ovat antaneet palautetta erityisesti siitä, että antamamme aikataulut pitävät ja työnjohto osaa työnsä”.

Pesurobotit lisäävät työturvallisuutta

Koska L&T haluaa olla työturvallisuuden edelläkävijä, on yhtiö kehittänyt yhteistyökumppanien kanssa teollisuuden tarpeisiin sopivat pesurobotit, jotka tekevät vaativia pesutöitä aiempaa turvallisemmin sekä tehokkaammin. Robottien ansiosta työntekijän ei tarvitse enää mennä pestävään säiliöön sisälle tai lähelle pestävää kohdetta. Robotit soveltuvat myös niin sanottujen U-mallisten lämmönvaihtimien pesuun.

”Turvallisuuteen suhtaudutaan koko konsernin tasolla vakavasti ja esimerkiksi tapaturmataajuuslukujen kehitystä seurataan tarkasti”.

Tulistinpesuri puhdistaa kapeatkin väliköt

Kun turvallisuus ja tehokkuus on varmistettu, on toimintaa samalla kehitettävä jatkuvasti. Tulistinpesuri on vielä monille tuntematon väline, mutta L&T:ltä löytyy yhtenä uusimmista investoinneista CST-tulistinpesuri.

Laite on tarkoitettu teollisuuden kattiloiden tulistimien pesuun. CST-tulistinpesurilla voi kohdistaa vesisuihkun tarkalleen oikeaan paikkaan.

”Tulistimissa ja patteristoissa on usein kapeita välikköjä, mutta ne eivät enää ole ongelma, sillä tulistinpesuri pääsee niihinkin. Vesisuihkun tarkan kohdistuksen ansiosta pesutyön tekeminen nopeutuu, mikä saa aikaan kustannussäästöjä säästyneen työajan merkeissä”, liiketoimintapäällikkö Hursti avaa CST-tulistinpesurin mahdollisuuksia.

Tulistinpesurilla onkin saatu hyviä ja rohkaisevia tuloksia.

”Olemme kokeilleet laitetta esimerkiksi selluteollisuudessa. Pesimme sellutehtaan soodakattilan pohjan ja yläosat. Nimenomaan soodakattilan yläosien tulistinputkien välien puhdistamiseen tämä uusi pesuri oli todella hyvä. Pesuaika oli lyhyempi nyt kuin aiemmin käytetyillä menetelmillä”, Hursti avaa.