Siivouksen ja kiinteistöhuollon julkisiin hankintoihin liittyy monta huomioon otettavaa seikkaa liittyen muun muassa vastuullisuuteen sekä hinnan ja laadun määrittämiseen. Kävimme läpi L&T:n webinaarissa vinkkejä onnistuneeseen siivouksen ja kiinteistöhuollon julkiseen hankitaan ja keräsimme yhteen webinaarissa esitettyjä, julkisiin hankintoihin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä niin hankintaan valmistautuvan tahon kuin kilpailutukseen osallistuvan palveluntarjoajan näkökulmasta.
Yksi tärkeimpiä kehitysaskeleita siivouksen ja kiinteistöhuollon julkisissa hankinnoissa on ollut yhteistyön laajeneminen palvelun ostajan ja palveluntuottajan välillä. Vastakkainasettelun sijaan pyritään yhä enemmän aidosti kehittämään palveluita ja niiden laatua yhteistyössä.
Tämä tapahtuu ennen sopimuskautta kilpailutukseen valmsitauduttaessa tarjoajien kanssa käydyssä markkinavuoropuhelussa sekä sopimuskauden aikana valitun palveluntuottajan kanssa. Näissä keskusteluissa huomioidaan yhä enemmän loppukäyttäjien tarpeet. Verkostoitumisen ja dialogin avulla päästään kaikkia osapuolia parhaiten hyödyttävään lopputulokseen.
Perusvaatimuksena on silti puolueettomuus ja se, että palveluntuottajia ei aseteta eriarvoiseen asemaan kilpailutuksissa.
Tämä riippuu varmastikin tarpeista. Joskus isot kaupungit haluavat isoja palvelutuottajia varmistaakseen palveluiden pysyvyyden ja toimituskyvyn. Joskus taas pieni ja ketterä yritys on parempi valinta.
Julkiset hankinnat ja kilpailutukset ovat tarkoin säänneltyjä hankintalaissa. Laissa julkisista hankinnoista todetaan momentissa 93: “Tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras.”
Laatu on kuitenkin vielä hintaakin tärkeämpi asia, eli palvelun on vastattava loppukäyttäjän tarpeita. Palveluntarjoajan kyvykkyys tuottaa laatua on oleellinen asia mitattaessa hankinnan onnistumista.
Tästä syystä esimerkiksi Espoon kaupunki asettaa kilpailutuksissa tiukat laatukriteerit, jotka palveluntuottajan on täytettävä. Espoo käyttää lisäksi mediaanihintaa päätöksentekokriteerinä, jotta varmistetaan edellytykset laadun toteutumiselle käytännössä.
Tilaajan kannalta mediaanihinta asettaa enemmän vaatimuksia muille kriteereille, jotta vaatimustaso on määritelty riittävän tarkasti hankintailmoituksessa. Eli tilaajan pitää määritellä hyvin tarkkaan, mitä palveluntuottajan pitää vähintään tuottaa.
Palveluntarjoajalle mediaanihinta voi tuottaa joskus päänvaivaa. Jos esimerkiksi uuden teknologisen innovaation myötä palvelun tuottamisen hinta saadaan alas, voi olla “lottoamista” että osuu mediaanihintaan kilpailutusprosessissa – on arvioitava myös kilpailijoita, ei vain omaa kyvykkyyttä kustannusten optimointiin.
Hinnalla on merkitystä laadun näkökulmasta. Esimerkiksi epärealistisen halpa hinta, jolla ei pystytä ylläpitämään laatua sopimuskaudella, pitää pystyä karsimaan kilpailutuksessa pois. Kyvykkyyttä kustannustehokkuuteen pitäisi kuitenkin palkita jotenkin.
Mediaanihinta voi olla hyvä väline isolle kaupungille valita palveluntarjoaja. Tällöin ei luultavasti päädytä kiistelemään laadusta, kun kukaan ei halua toteuttaa palvelua tappiolla. Hinta ei aina toisaalta takaa laatua.
Vastuullisuus on laajempi kysymys kuin ensi alkuun tulisi mieleen. Olemme tottuneet puhumaan vastuullisuudesta varsinkin ekologisten valintojen suhteen. Tämä on tietysti tärkeää, sillä esim. energiaa säästämällä tai käyttämällä luontoa vähemmän kuormittavia ekologisia pesuaineita ja puhdistusmenetelmiä voidaan osaltaan ehkäistä ilmaston lämpenemistä ja ekokatastrofia.
L&T jakaa vastuullisuuden kolmeen pääryhmään:
L&T:llä osatyökykyisten ja työttömien työllistäminen nähdään valtavan suurena hyödyntämättömänä potentiaalina , ja olemme sitä mieltä, että työvoiman kohtaantumisongelma tulisi selättää. Meillä on parhaillaan käynnissä ohjelma, jossa erityisesti valmistellaan työllistämisasioita. Kyseessä on iso pykäläviidakko, mutta vastuullisuus on meille niin tärkeää, että olemme valmiita panostamaan tähän.
Jäikö sinulle vielä kysymyksiä? Vastaamme niihin mielellämme! Laitathan sähköpostia osoitteeseen marko.lumijarvi@lassila-tikanoja.fi
Lue myös: Siivouksen ja kiinteistöhuollon julkiseen hankintaan valmistautuminen - mitä tulisi tietää?