Päiväkodeissa lapset leikkivät iloisesti, mutta itse kiinteistön energiatehokkuudessa on usein vielä petrattavaa. L&T Smartti -energiapalvelu auttaa kartoittamaan ilmastoinnin ongelmakohdat ja tekemään konkreettisen suunnitelman jatkotoimenpiteistä.
Suomessa on paljon vanhoja päiväkotirakennuksia, joiden taloteknisten laitteiden ja järjestelmien kunnon ja ohjauksen suhteen on vielä puutteita. Pihan valonheittimet voivat esimerkiksi olla vanhaa halogeenimallia, joiden LED-modernisointi leikkaisi energiankulutusta 80 % samalla kun ylläpitokulut saataisiin laskettua alle puoleen.
Suurin kehityspotentiaali liittyy kuitenkin ilmanvaihtokoneisiin (IV-koneisiin), jotka puhaltavat tyypillisesti täydellä teholla päiväkodin toiminta-aikaan, esimerkiksi kello 06:00 – 17:00, mutta sen jälkeen ilmaa ei välttämättä vaihdeta lainkaan. Tämän johdosta sisällä on kuuma, ja ilma on tunkkaista etenkin aamuisin.
Lämpötilaongelmat kielivät usein virheellisestä lämpötilan säädöstä, mutta on myös tapauksia, joissa tilan käyttötapa tai käyttäjämäärät ovat muuttuneet ilman, että talotekniikkaan on tehty tarvittavia muutoksia. Tällöin oikeat säädötkään eivät riitä pitämään lämpötilaa riittävän alhaisena ja ilmaa raikkaana, vaan ilmanvaihdon tarve tulee kartoittaa uudelleen.
Kun ongelmat on havaittu ja kartoitus tehty, tarvitaan suunnitelma kiinteistön energiatehokkuuden parantamiseksi. Yleensä ilmanvaihtoa parannetaan modernisoimalla puhaltimet, tarpeenmukaistamalla ilmanvaihto ja optimoimalla sisäolosuhteet.
Ensimmäinen käytännön askel parantaa päiväkodin energiatehokkuutta on vaihtaa vanhat hihnavetoiset puhaltimet energiapiheihin suoravetoisiin EC-puhaltimiin, jotka ovat täydellä teholla käydessään 20-40 % energiatehokkaampia kuin vanhat hihnapuhaltimet.
EC-puhaltimen suurin etu energiansäästömielessä on sisäänrakennettu taajuusmuuttaja, joka mahdollistaa ilmamäärän portaattoman säädön. Portaattoman säädön ansiosta puhallintehoa voidaan madaltaa silloin, kun päiväkodin käyttö on vähäistä ja nostaa silloin, kun lasten leikki on huipussaan.
Päiväkodin leikki- ja päiväunihuoneet ovat hyvin harvoin käytössä samanaikaisesti. Silti ilmaa siirretään kaikkiin huoneisiin saman verran, vaikka todellinen tarve olisi vain osassa huoneita. Esimerkiksi päiväunihuoneet voivat olla päivittäisessä käytössä vain 1-3 tuntia, kun taas leikkihuoneissa on hyvää meininkiä jopa kuuden tunnin ajan.
Näissä tapauksissa energiaa voidaan säästää rutkasti asentamalla ilmanvaihtokanaviin kääntyilevät peltilevyt, jotka säätävät huoneiden ilmamäärää perustuen huoneantureilla mitattuun hiilidioksidipitoisuuteen.
Hiilidioksidin määrä on suoraan yhteydessä tiloja käyttävien ihmisten määrään, joten toimenpiteen avulla ilmaa vaihdetaan täsmälleen silloin, kun tarve on. Energian hintojen noustessa puhallinten pyörittämisen järkevöittäminen säästää päiväkodin rahat mukavampiin asioihin myös tulevaisuudessa. Lisäksi päiväkodin lapsille jätetään puhtaampi huominen.
Liian lämmin sisäilma on yksi päiväkotien tyypillisimmistä ongelmista. Sisäilmastoluokituksen (Sisäilmayhdistys Ry: Sisäilmastoluokitus 2018) mukaan sopiva oleskeluvyöhykkeen lämpötilan on 21,5 astetta. Aluksi kannattaa kokeilla riittääkö lämpötilan laskeminen tälle tasolle, vai tarvitaanko muita toimenpiteitä.
Tunkkaisuuden välttämiseksi ilmanvaihto kannattaa pitää kevyesti päällä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Esimerkiksi 10 % maksimi-ilmamäärästä riittää usein hyvin. Uudenkarheat portaattomasti säädettävät puhaltimet mahdollistavat tämän muutoksen, joka kuluttaa yllättävän vähän energiaa. Tämän toimenpiteen ansiosta vähenevät myös homeongelmat, jotka ovat valitettavan yleisiä myös päiväkodeissa.
Edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen päiväkodin lämpö- ja sähkölasku pienenevät huimasti. Kiinteistön arvo kasvaa, ja sisäolosuhteet paranevat kun ilmaa saadaan ohjattua tarpeen mukaan oikeaan kohteeseen.
Investointi tuntuu toki hetken aikaa kiinteistön omistajan kassassa, mutta projektin myötä saavutetut energia- ja huoltokustannusten säästöt haukkuvat investoinnin hinnan tyypillisesti 1-4 vuodessa.
Matkalla hiilineutraaliuteen energian loppukäyttäjien – esimerkiksi päiväkotien – kulutuksen leikkaaminen on todella tärkeää. Oikein toteutettuna energiatehokkuusprojektien kustannussäästöt ja hyvät sisäolosuhteet paiskaavat kättä tavalla, joka tekee kiinteistön omistajan päätöksenteosta vaivatonta.
Kahdenkymmenen vuoden kuluttua nykyisten päiväkotien lapset ovat jo kasvaneet isoiksi. Jos päiväkodin päättäjät ovat hereillä nyt, lasten nuoruusvuosien aikana saavutetaan merkittäviä vähennyksiä hiilidioksidipäästöissä. Lapsille jää siis puhtaampi tulevaisuus.
Suomeksi sanottuna investointi kannattaa, monessakin eri merkityksessä.