Viemärihuollosta huolehtiminen on tärkeää paitsi vanhoissa taloissa myös uudiskohteissa. Uudet viemärit olisikin aina hyvä kuvata ennen käyttöönottoa.
“Rakennustyömailla tapahtuu aina jotakin. Jos otetaan mikä tahansa uudisrakennuskohde ja kuvataan sen viemärit, löydetään niistä takuuvarmasti tasoitelaastia, harjateräksen pätkiä tai muuta rakennusjätettä. Tämä ei välttämättä aiheuta ongelmia, kun asukkaan muuttavat sisään, mutta ongelmia voi ilmetä esimerkiksi viiden vuoden kuluttua”, toteaa L&T:n prosessi- ja viemärihuoltopalveluiden asiantuntija Juha Wellenius.
“Uudisrakennuskohteeseen saattaa muuttaa suuri määrä asukkaita yhden viikonlopun aikana ja nämä alkavat luonnollisesti käyttää viemäreitä kaikki yhtä aikaa. Rakennusliikkeelle on valtava imagotappio jos viemärit eivät toimikaan. Pahimmassa tapauksessa rakennusliike ei ole ehtinyt edes laskea mainoslippua alas lipputangosta”, Juha jatkaa.
Tällöin ei enää ole merkitystä edes sillä, onko ongelma aiheutunut rakennusliikkeen toiminnasta vai ei. Seurauksena koko talo saatetaan leimata yksiselitteisesti huonosti rakennetuksi.
Käyttöönottotarkistuksen yhteyteen viemäreiden huuhtelu ja kuvaus
Käyttöönottotarkastuksen yhteydessä rakennusjätteet on vielä helppo huuhdella pois ilman, että pian sisään muuttavien asukkaiden tarvitsee edes ajatella asiaa. Samalla kuvauksella varmistetaan lisäksi se, että viemärit on asennettu vaatimusten mukaisesti. Näin estetään vaivattomasti myöhemmin esiin nousevat ongelmat, jotka toteutuessaan kumuloivat sekä asukkaiden että rakennusliikkeen hartioille ylimääräistä harmia sekä turhia kustannuksia.
Joskus viemärien kuvaus kuuluu LVI-urakoitsijan palvelupakettiin, mutta tarkastuksen tilaaminen riippumattomalta, ulkopuoliselta taholta on usein harkinnan arvoinen vaihtoehto. Raportti vaatimusten mukaan hoidetuista töistä toimii myös hyvänä vastuuvapauslausekkeena ja on siksi urakoitsijan paras vakuutus.
L&T on erikoistunut viemäriputkistojen kuvaukseen sekä puhdistamiseen ja kuvaamme kaikentyyppisiä viemäreitä sekä putkistoja. Asiakkaitamme ovat niin kunnat, asunto-osakeyhtiöt kuin toimisto- ja teollisuuskiinteistötkin. Meiltä saat tilattua vaivattomasti kaikki palvelut viemärihuoltoon ja viemäreiden kuvaukseen.