Siirry sisältöön

Vinkki

Neljä vinkkiä, miten vaarallinen jäte maksaa vähemmän

Vaarallisen jätteen keräys

Vaarallisten jätteiden hävittäminen on kallista. Siksi kannattaa pyrkiä kaikin keinoin vähentämään jätteiden määrää. Kokosimme neljä vinkkiä vaarallisen jätteen vähentämiseen.

Useat yritykset maksavat liikaa vaarallisten jätteiden käsittelystä. Vaarallisten jätteiden oikea käsittely on erittäin tärkeää työturvallisuuden, ympäristön ja yrityksen maineen kannalta. Kannattaa kuitenkin olla varma, että vaarallisina jätteinä ei käsitellä ainesta, joka ei kuulu tähän luokitukseen.

Vaarallinen jäte on jätettä, joka aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Vaarallinen jäte voi olla pienikokoinen ja ensisilmäyksellä viattoman oloinen, mutta väärään paikkaan joutuessaan se voi aiheuttaa isojakin ongelmia terveydelle ja ympäristölle. Siksi vaarallisen jätteen lajittelu ja oikeanlainen käsittely on tärkeää. Aiemmin vaarallisesta jätteestä puhuttiin ongelmajätteenä.

Vaarallisten jätteiden vähentämistä kannattaa katsoa monesta näkökulmasta. Kannattaa muistaa, että jätettä voi vähentää monella tavalla lähtien oman prosessin tuntemuksesta päätyen lajitteluun ja uudelleen käyttöön. Tarvittaessa työssä kannattaa käyttää asiantuntijaa, joka seuraa lakien, säädösten ja tuotteiden sisältämien raaka-aineiden vaihdoksia. Asiantuntija voi myös auttaa etsimään uusia kohteita ainekselle, joka ei ole vaarallista.

1. Käy läpi raaka-aineet

Se, mitä pidämme vaarallisena jätteenä, ei välttämättä olekaan sitä. Siksi kannattaa tarkastella omaa valmistusprosessia ja pohtia, syntyykö siinä vaarallista jätettä.

Käy läpi yrityksesi käyttämät raaka-aineet. Se, mitä käytetään raaka-aineena, vaikuttaa paljon siihen, mitä prosessista tulee ulos. Tässä työssä saatetaan huomata, että raaka-aineet ovat vaarattomia ja siten myös varsinaisen tuotteen ohessa ulostuleva sivuvirta on vähemmän vaarallista. Silloin vaarallisen jätteen määrää on helppo vähentää.

2. Lajittele vaaralliset jätteet

Vaarallisen jätteen määrään voi vaikuttaa varmistamalla, että se ei sekoitu muihin jätteisiin. Jätteiden oikea lajittelu on tärkeää. Vaarallinen jäte tekee myös vaarattomasta jätteestä vaarallisen, jos ainekset sekoitetaan.

Mieti prosessia ja sitä, miten jätelajit voi pitää erillään. Jos erilaisia jätelajeja on paljon, varmista, että astioita  on riittävästi ja ne ovat oikeanlaisia. Lajittelu ja jätteiden pitäminen erillään kannattaa tehdä työntekijöille mahdollisimman helpoksi. Silloin on todennäköisempää, että lajittelusta pidetään kiinni myös arjessa.

Vaarallisen jätteen kierrätys

Jätteiden oikea lajittelu on tärkeää. Vaarallinen jäte tekee myös vaarattomasta jätteestä vaarallisen, jos ainekset sekoitetaan.

3. Henkilöstön koulutus

Muutokset prosessissa ja lajittelussa vaativat aina asennemuutosta. Sen voi varmistaa kouluttamalla henkilökuntaa ja alihankkijoita riittävästi.

Kun olet hoitanut lajittelulle puitteet kuntoon, järjestä koulutuksia ja käy asiaa avoimesti läpi. Kannattaa avata, miksi on hyödyllistä toimia uudella tavalla.

4. Jätteet uuteen käyttöön

Parhaimmillaan vaaralliset jätteet voidaan saattaa uuteen käyttöön. L&T käsittelee ja kierrättää vaarallisia jätteitä omissa kierrätyslaitoksissaan. Vaarallisesta jätteestä pystytään valmistamaan kierrätyslaitoksissa esimerkiksi raaka-ainetta teollisuuden käyttöön.

Voimmeko auttaa yritystäsi vaarallisten jätteiden kierrätyksen kanssa? Saat kauttamme maksuttomat jätehuollon kartoitukset, joissa tutkimme kierrätysmahdollisuudet tarkastelemalla jätevirtoja, jätteen laatuja ja määriä. L&T:n kanssa toimiessa voit olla varma, että tavanomaiset sekä vaaralliset jätteesi kuljetetaan ja käsitellään aina voimassa olevien vaatimusten mukaisesti.

Mietityttääkö vaarallisten jätteiden kierrätys? Ota meihin yhteyttä

Hups, näyttää siltä, että etsimääsi tietoa ei löytynyt.

Sinua voisi myös kiinnostaa

Uutiskirje_moduuli_kuva_4x5

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat aina ensimmäisten joukossa ajankohtaisen tiedon ja mielenkiintoiset kirjoitukset suoraan sähköpostiisi sinua kiinnostavista aihealueista.