Oletko ajatellut, että piha on kiinteistöllesi eräänlainen käyntikortti? Järkevällä suunnittelulla luodaan pitkäikäinen ja näyttävä piha, jonka kustannukset pysyvät kurissa turvallisuutta unohtamatta.
Pihan lopulliseen hintalappuun voi vaikuttaa hyvin suunnittelemalla ja ennakoimalla. Listasimme parhaat vinkkimme kustannustehokkaan viherrakentamisen projektin toteuttamiseen.
Koko pihan viherrakentamisprojektia ei kannata aina välttämättä toteuttaa yhdellä kertaa, vaan on hyvä harkita voisiko tekemistä jaksottaa.
Esimerkiksi tehtäessä pihan saneerausta vaihdetaan usein myös pihan rakennekerroksia, kun vanhat maa-ainekset vaihdetaan uusiin jakaviin ja kantaviin rakennekerroksiin. Pihan pintatyöt on mahdollista jättää seuraavalle vuodelle, jolloin uudet rakennekerrokset saavat tiivistyä talven yli, ja vasta seuraava kesänä asennetaan pihan viimeinen pintakiveys tai asfaltti. Tällöin myös projektin kokonaiskulut tasaantuvat maltillisempiin kertasummiin.
Viherrakentamisen ammattilaiset antavat aina projektista hinta-arvion. Tämä helpottaa myös projektin kustannuksista viestimistä; esimerkiksi asunto-osakeyhtiössä kokonaisbudjetti voidaan antaa omistajille tiedoksi etukäteen, ja kulutaakkaa jakaa tasaisesti tuleville vuosille sitä mukaa kun projekti etenee.
Projektin jaksottamisen hyvä puoli on myös se, ettei koko piha tällöin ole kerralla remontissa vaan työtä voidaan tehdä alue kerrallaan. Tämä parantaa piha-alueen käytettävyyttä ja viihtyisyyttä , eikä pihan tarvitse olla esimerkiksi koko kesää kerrallaan työn alla.
Viherrakentamisen ammattilaisen kanssa yhdessä tehty suunnitelma työn jaksottamisesta takaa sen, että piha on koko projektin ajan käyttökelpoinen – sellaista kannattaa siis ehdottomasti pyytää jo tarjousta tiedustellessa.
Viherrakentamisen projektissa työn lisäksi huomattavimman osuuden kokonaishinnasta vievät usein materiaalikustannukset. Ennakkoon suunnittelemalla ja vertailemalla materiaalikustannuksiin voidaan vaikuttaa paljonkin, ja sitä kautta myös kokonaisprojektin hintalappua hilata reilusti alaspäin.
Yksi merkittävimmistä tekijöistä pihan materiaalibudjetin kannalta on pintamateriaalin valinta. Hintavammat pintamateriaalit kuten kivetys tai asfaltti nostavat luonnollisesti myös pihan kokonaishintaa. Säästää puolestaan voi esimerkiksi valitsemalla pihan kulkuväylien materiaaliksi edullisemman hiekkapinnoitteen.
Paitsi suoria materiaaleihin ja työhön käytettyjä euromääriä, viherrakentamisen projektissa kannattaa ehdottomasti pitää tarkasti silmällä myös pihan käytettävyyttä.
Jos pihaa suunnitellessa ei esimerkiksi jätetä tarpeeksi tilaa lumen läjitykselle, saatetaan lumet joutua ajamaan pensasaidan päälle. Raskaan lumen painon vuoksi pensaat joudutaan silloin uusimaan harva se vuosi. Tämä voi koitua ennen pitkää yllättävänkin kalliiksi kustannukseksi, ja hienoihin istutuksiin investoidut eurot ovat huomaamatta huvenneet lumien mukana.
Kaunis ja hyvin suunniteltu piha on myös käyttäjäystävällisin – siksi viherrakentamisen projektiin kannattaakin pyytää aina ammattilainen avuksi. Etukäteen huolella mietitty suunnitelma ja budjetointi auttavat välttymään monilta ikäviltä yllätyksiltä kesken piharemontin.
Aina piharemontin kustannuksia ei voi päätellä pelkän kauniin lopputuloksen perusteella, ja juuri siksi ammattilaisen asiantuntijuus on viherrakentamisen projektissa erityisen tärkeää. Esimerkiksi ihan tavalliselta näyttävä tienpätkä voikin tosiasiassa olla pelastustie. Silloin myös sen suunnittelu vaatii ammattilaisen näkemyksen, jotta esimerkiksi tien päällyste on sopiva, mitoitus riittävä ja merkinnät oikeanlaiset .
Viheralan ammattilaisen vastuulla on tuntea alaan liittyvät säädökset ja tehdä toteutus niiden mukaisesti. Muun muassa maankäyttö- ja rakennuslaki , Suomen Rakennusmääräyskokoelman määräykset, asetukset ja paikalliset määräykset sekä pelastuslaki voivat vaikuttaa huomattavastikin siihen, kuinka viherrakentamisen projekti tulee toteuttaa, ja toisaalta mitä se tulee lopulta kustantamaan kun projekti toteutetaan kaikkien tarvittavien säännösten puitteissa.
Viherrakentamisen ammattilainen myös tuntee projektissa usein yllätyksenäkin tulevat kustannukset. Esimerkiksi vanhaa pihaa uudistaessa astuvat voimaan tämän päivän rakennusmääräykset siitä syntyvine kustannuksineen. Kun mukana on ammattilainen, nämä kulut osataan hyvissä ajoin laskea mukaan projektin kokonaisbudjettiin.
Kaikista hedelmällisin viherrakentamisen projekti on kuitenkin yleensä pihan käyttäjien ja ammattilaisen kesken yhteistyössä suunniteltu. Kuka muu osaisi viestiä esimerkiksi lisääntyneestä pyöräpaikkojen tarpeesta paremmin kuin pihaa käyttävät asukkaat, työntekijät tai asiakkaat itse?