Artikkelit

Jätehuollolta vaaditaan nykyään muutakin kuin astioiden tyhjennystä

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Jun 18, 2019 12:10:10 PM

Jätehuollon päätavoite on huolehtia kotien, yritysten ja yhteiskunnan jätteiden kuljetuksesta vastuulliseen käsittelyyn, jotta kadut ja luonto eivät hukkuisi haiseviin roskapusseihin. Nykyasiakkaat osaavat kuitenkin vaatia jätehuollon palveluiltaan paljon enemmän kuin pelkkää jäteastioiden tyhjennystä. L&T:n Ympäristönetti vastaa jätehuollon asiakkaiden lisääntyviin toiveisiin merkittävällä päivityksellä.

Vuonna 2011 L&T:n yritysasiakkaiden käyttöön lanseerattu Ympäristönetti , jätehuollon johtamisen työkalu, sai alkunsa asiakkaiden kanssa käydyistä keskusteluista. Saisiko omaa jätehuollon dataa seurattua fiksummin, kuin kuukausittaisten Excel-tiedostojen kautta? Pystyisikö tätä kautta pienentämään jätemääriä ja näin myös jätehuollon kustannuksia?

”Asiakkailtamme saatu palaute oli loogista ja hyvin ymmärrettävää. Kierrätystä ja esimerkiksi muovihaastetta koskevan lisääntyneen yhteiskunnallisen keskustelun myötä oman yrityksen tai organisaation kierrätyksen seurannasta oltiin entistä enemmän kiinnostuneita. Haluttiin nähdä, minkälaisia jätteitä kiinteistössä syntyy ja ymmärtää, kuinka jätehuoltoa voitaisiin optimoida resursseja ja rahaa säästäen”, kommentoi Ympäristönetin kehityksestä vastaava digimanageri Juha-Lasse Latikka.

Julkaisunsa jälkeen Ympäristönettiä on kehitetty jatkuvasti. Vuonna 2017 Ympäristönettiin tehtiin edellinen suuri päivitys, joka mahdollisti esimerkiksi raporttikoosteiden luomisen entistä tarkemmalle tasolle.

"Asiakkaamme osaavat nykyään toivoa entistä parempaa läpinäkyvyyttä jätehuollon toimintaan. He kuvailevat myös ongelmia ja kehityspaikkoja entistä ammattimaisemmin, joka selkeyttää Ympäristönetin kehitystyötä. Yhden asiakkaan toiveesta saattaa muodostua uusi ominaisuus, mikä hyödyttää kaikkia Ympäristönetin käyttäjiä”, Latikka jatkaa.

Katse kierrätysasteen lisäksi päästöihin -uusi päivitys avaa hiilijalanjälkeä

2010-luvun alussa yritykset olivat hyvin motivoituneita tehostamaan kierrätystään, jotta kiinteistöissä syntynyt jäte saatiin fiksumpaan kierrätys- tai hyötykäyttöön. Nykyään, valtaosassa yrityksiä kierrätysasiat on saatu jo paljon parempaan kuntoon. Samalla huomio on alkanut siirtymään jätehuollon kustannusten sijaan siitä aiheutuviin päästöihin. Yksi uuden Ympäristönetin päivityksen merkittävimmistä uusista ominaisuuksista onkin yritysten ja organisaatioiden jätehuollon hiilijalanjäljen seuranta.

”Yritykset haluavat nykyään ymmärtää entistä paremmin toimintansa hiilijalanjälkeä. Jätehuollon hiilijalanjäljen seuranta olikin luonteva ja ehdottoman tärkeä päivitys Ympäristönettiin, jonka avulla käyttäjät pystyvät nyt konkreettisesti seuraamaan jätehuollon hiilijalanjälkeä ja suunnittelemaan sen pienennystä. Tavoitteenamme on auttaa yrityksiä minimoimaan jätehuollon hiilijalanjälki Ympäristönetin avulla. Edelläkävijäyrityksille tarjoamme lisäksi HIilineutraali jätehuolto -palvelua , jossa jätehuollon hiilijalanjälki on mitätöity asiakkaan puolesta”, Latikka kertoo.

Hiilijalanjäljen seurannan lisäksi Ympäristönetin uusi päivitys tulee muun muassa mahdollistamaan raportoinnin ja avainlukujen tarkastelun ladattavina PDF-tiedostoina ja tarjoamaan entistä paremman käyttäjäkokemuksen esimerkiksi mobiililaitteilla. Käyttäjät pystyvät jatkossa myös asettamaan helpommin itselleen tavoitteita kierrätysasteen tai hyötykäyttöasteen osalta.

"Kehitystyötä Ympäristönetin parissa tehdään jatkossakin erittäin aktiivisesti ja työlistallamme on jo arvoa lisääviä uusia ominaisuuksia. Tavoitteenamme on tuoda uusia merkittäviä päivityksiä käyttäjillemme tasaisin väliajoin", Latikka kommentoi.

Ympäristönetin nykykäyttäjät pääsevät tutustumaan uusiin ominaisuuksiin jo nyt!