HJK on panostanut jo pitkään ympäristövastuullisiin ottelutapahtumiin. Klubin tavoitteena on hiilineutraali matsitapahtuma. Lassila & Tikanoja tuo jätehuollon ja kierrätyksen osalta oman ammattitaitonsa ottelutapahtuman ja koko Bolt Arenan kiertotalouden kehittämiseksi.
Kuten jalkapallokin, myös kierrättäminen on joukkuelaji, jossa tarvitaan jokaisen panosta.
– HJK haluaa tehdä konkreettisia ilmastotoimia, ja kiertotalous on ehdottomasti asia, johon haluamme panostaa. Lassila & Tikanoja on meille erinomainen kiertotalouskumppani, joka haluaa konkreettisilla toimilla parantaa esimerkiksi ottelutapahtumien lajittelua. On kiehtovaa ajatella tätä myös sitä kautta, että vain yhdessä tekemällä voimme onnistua ja onnistuessamme kaikki voittavat, HJK:n myyntijohtaja Esko Villman sanoo.
L&T ja HJK haluavat ennen kaikkea edetä konkreettisten tekojen kautta. Bolt Arenalla kiertotaloutta toteutetaan käytännössä: jätteet lajitellaan jätelain mukaisesti jo syntypaikalla ja eri materiaalit kierrätetään eteenpäin materiaalina polttamisen sijaan. Kun materiaalit on kerätty puhtaina erikseen, niistä saadaan hyvälaatuista raaka-ainetta uusien tuotteiden valmistukseen.
– On hienoa päästä tekemään kierrätyksessä yhteistyötä juuri HJK:n kanssa, jolle vastuullisuusasiat ovat kiinteä osa toiminnan kehittämistä. Yhteinen arvomaailma on hedelmällinen alusta yhteistyölle ja yhdessä voimme asettaa tavoitteet tässäkin kunnianhimoisen korkealle, sanoo L&T:n myyntipäällikkö Erkki Hilden.
HJK ja L&T panostavat mahdollisimman selkeään ohjeistukseen ja viestintään Bolt Arenalla. Tavoitteena on, että jokainen lajittelee omat jätteensä niin, että sekalaisen jätteen määrä saadaan painettua minimiin. Parhaassa tapauksessa Bolt Arenalla ei siis syntyisi lainkaan jätettä, vaan ainoastaan erilaisia raaka-aineita.
HJK haluaa yhdessä L&T:n kanssa myös lisätä tietoutta kiertotaloudesta ja siksi kierrättämisestä pyritään tekemään helppoa Bolt Arenalla. Ihmiset ovat tänä päivänä tottuneet lajittelemaan huolellisesti kotona ja työpaikoilla, ja on luontevaa, että sama onnistuu myös vapaa-ajalla ja ottelutapahtumissa.
Kierrättämisessä pienet teot merkitsevät. Lajittelu on yksittäiselle henkilölle pieni asia, mutta kun jokainen katsoja osallistuu talkoisiin, pienten tekojen merkitykset ovat suuret.
– Bolt Arenalla voi yhteistyön myötä kierrättää nyt jopa kuutta eri jätejaetta. L&T:llä tavoitteenamme on lisätä tietoa kierrätyksen merkityksestä ja saada HJK:n ja Bolt Arenan sekä koko Suomen kierrätysaste nousuun, sanoo L&T:n Erkki Hilden.
Näin kierrätät HJK:n matsitapahtumissa Bolt Arenalla
Muovipakkaukset: Elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, esimerkiksi karkkipussit. Muoveista tehdään kierrätyslaitoksella uusiomuovia uusien tuotteiden valmistukseen.
Kartonki: Puhtaat ja litistetyt kartonki-, pahvi- ja paperipakkaukset. Kierrätyskartongista tehdään uusia kartonkituotteita.
Bio: Ruuantähteet ja muut kompostoituvat orgaaniset jätteet, ei kuitenkaan nesteitä. Biojätteestä saadaan mädättämällä biokaasua.
Tölkit: Tyhjät alumiiniset pantilliset ja pantittomat juomatölkit. Metalli kierrätetään sulattamalla ja sen kierrätys voi jatkua lähes loputtomasti.
Pullot: Tyhjät pantilliset ja pantittomat pullot. Pulloista saadaan kierrätysmateriaalia pullojen ja muiden tuotteiden valmistukseen.
Energiajae: Kierrätykseen kelpaamattomat jätteet, esimerkiksi likaiset paperit ja pakkaukset. Energiajakeesta tehdään kierrätyspolttoainetta energiantuotantoon.