Asiakastiedotteet

Suurtehoimurin aiheuttama työtapaturma johti heti toimiin

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Sep 10, 2019 7:00:00 AM

Elettiin loppuvuotta  2015, kun L&T:n teollisuuspalveluiden työpari oli imuroimassa suurtehoimurilla vaneripuristimen alustaa. Suurtehoimuri oli ulkona noin 70 metrin päässä itse työkohteesta.

Työn aikana imurin letku tarrautui toiseen työntekijään kiinni ja lopulta koko käsivarsi päätyi imevään letkuun. Työntekijä yritti toisella kädellä pysäyttää laitteen kaukosäätimellä, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta työpari otti kaukosäätimen ja juoksi lähemmäs imuriautoa, jolloin laite vihdoin pysähtyi.

Tämä vakava työtapaturma paljasti tapaturmatutkinnassa toimintavirheen laitteessa. Työntekijä selvisi tilanteesta niin, että käsi saatiin kuntoon ja hän palasi sairausloman jälkeen töihin.

"Heti, kun huomasimme laitteiden virheellisen toiminnan tuon tapaturman yhteydessä, aloimme tutkia tilannetta maanlaajuisesti. Totesimme, että kyseessä on laitteiden virheellinen rakennustapa. Meillä on kyseisiä laitteita noin 150 kappaletta talotasoisesti. Lisäksi muita laitteita, joissa on pieniä puutteita tai poikkeamia standardeihin, on noin 50 kappaletta eli puhumme yhteensä 200 laitteen kokonaismäärästä. Korjaamme kaikki laitteet vaikka niissä ei olisikaan enää käyttöikää paljoakaan jäljellä. Investointikomiteamme hyväksyi tämän merkittävän investoinnin ja laitteiden korjauksen pikaisella aikataululla, koska kyseessä oli merkittävä työturvallisuusriski", kertoo liiketoimintajohtaja Jani Muilu.

Turvallinen yrityskulttuuri on yksi L&T:n strategian painopisteistä, minkä lisäksi L&T on sitoutunut nolla tapaturmaa -ajatteluun. L&T:llä uskotaan vahvasti, että oikeilla toimenpiteillä kaikki tapaturmat ovat vältettävissä.

Teollisuuden sähkölaitteiden erikoisosaaja tuli apuun
Kun korjauspäätös laitteiden osalta oli tehty, piti enää löytää oikea henkilö tekemään työ. Liiketoimintajohtaja Muilu otti puhelun entiselle työkaverilleen Janne Vuoriselle ja kysyi, olisiko tämä halukas laitteiden korjaustöihin, sillä miehellä oli ennestään paljon kokemusta teollisuuden sähkölaitteista sekä niiden turvallisuudesta. Vuorinen suostui ja nyt hän toimii ikään kuin linkkinä autojen ja laitteiden sekä tehdasturvallisuuden välissä.

"Olen ikäni touhunnut sähköasennusten parissa lähinnä teollisuuspuolella, joten hätäseis- ja turvapiirit ovat tulleet hyvin tutuiksi. Teollisuudessa työturvallisuus on aina tekemisen ytimessä, mutta imureiden ja painelaitteiden laitevalmistajat eivät vielä ole heränneet tähän asiaan samalla tavalla. Mutta nyt meidän päässä osataan jo vaatia laite- ja autovalmistajilta, että työturvallisuus on kunnossa", Vuorinen kertoo.

Sähkölaitteiden turvallisuusekspertti Vuorinen on tähän mennessä korjannut yli puolet viallisista yhdistelmäkoneista.

"Jokainen painelaite ja imuri korjataan, jotta vastaavia työtapaturmia ei enää sattuisi", Muilu toteaa.

Lopuksi Muilu muistuttaa vielä, että myös asiakkaat panostavat entistä enemmän työturvallisuuteen ja edellyttävät yhteistyökumppaneidensa tekevän samoin.