Blogi

Kiinteistöalan vastuullisuudessa voidaan tehdä huimia parannuksia

Kirjoittanut Eero Kokkonen | Kehitysjohtaja, kiinteistöpalvelut | Aug 13, 2024 9:32:48 AM

Yritykset haluavat panostaa kestävään liiketoimintaan ja kehittää myös kiinteistöjen toimintaa entistä vastuullisemmaksi ja ilmastoystävällisemmäksi. Tätä edellyttää myös lainsäädännön tiukentuminen ja kiinteistöjen käyttäjien asenteiden ja toiminnan muutos. Hybridityön yleistyessä ja ilmasto-olosuhteiden muuttuessa haastavammaksi, kiinteistöjen toiminnan on sopeuduttava nopeasti toimintaympäristön vaatimuksiin. Energiaa on rajoitetusti saatavilla ja sen käyttöä halutaan optimoida myös kiinteistöjen osalta. 

Osallistuin 9–10.11. 2023 Kiinteistöalan vuosiseminaariin Tampereella, joka kokoaa vuosittain yhteen alan asiantuntijat ja päättäjät. Tilaisuudessa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. vastuullisuuskouluttaja Kaisa Kuritulta ja entiseltä ympäristöministeri Emma Karilta.  

Yksi tärkeimmistä viesteistä oli, että vastuullisuuden kehittäminen tulee viedä strategiaan asti ja siihen sitoudutaan tavoitteellisesti ja aitoja tekoja tekemällä. 

Kiinteistöala on yksi suurimpia ilmastonmuutokseen vaikuttavista toimijoista ja esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusalan energiankulutus vastaa 35 % Suomen kokonaiskulutuksesta, joka vastaa 30 % hiilidioksipäästöistämme. 

Näin ollen, mitä vastuullisempaa toimintaa pystymme harjoittamaan, sitä pienemmän hiilijalanjäljen aiheutamme. 

Meillä L&T:llä esimerkiksi hankintaketjujen läpinäkyvyys ja sitoutuminen vastuulliseen toimintaan on ensiarvoisen tärkeää. Vain yhdessä toimimalla pystymme saamaan aikaan vaikuttavia tuloksia.


Smartti Automaatio on uudenlainen tapa järjestää kiinteistön energianhallinta

Mitä tämä voi sitten käytännössä tarkoittaa kiinteistöalalla? Miten vastuullisuus saadaan näkymään alan toiminnassa entistä monimuotoisemmin ja tehokkaammin? Miten oikein kohdennetuilla toimilla voidaan pienentää esimerkiksi kiinteistöjen hiiljalanjälkeä? 

Yksi selkeä kokonaisuus on kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen, joka vähentää kaikissa tapauksissa ympäristökuormitusta. Isojen investointien ja järjestelmien uusiminen ennen teknisen käyttöiän päättymistä ei välttämättä ole paras väylä energiatehokkuuteen.

Sen sijaan nykyisen talo- ja kiinteistötekniikan käytön optimointi esimerkiksi L&T:n Smartti Automaatio energianhallintaratkaisun avulla voidaan saavuttaa jopa 35 % säästöt kiinteistön energiankäytössä ja samalla pienentää hiilijalanjälkeä.

Vastuullinen kiinteistön huolto ja ylläpito edellyttää myös ennakointia ja erityisosaamista. Tässä Smartti Automaatio yhdistettynä energiamanageerauspalveluihimme on erinomainen kumppani,  
sillä automaatiojärjestelmien seurannan ja optimoinnin lisäksi pystymme auttamaan kiinteistön omistajia energiatehokkuuden parantamiseen PTS-toimenpiteiden avulla. On tärkeä tunnistaa korjausvelka ja toteuttaa energiatehokkuustoimenpiteet vaikuttavuusjärjestyksessä.  

L&T:ltä löytyy kattavasti taloteknistä osaamista ja pystymme toteuttamaan myös isompia energiaremontteja. 

Kuten seminaarissa tuotiin esiin, on kyse isosta ajattelutavan muutoksesta ja iloksemme yhä useampi asiakkaistamme kuten esimerkiksi Kesko ja Tehcnopolis haluavat sitoa vastuullisuuden osaksi jokapäiväistä tekemistään.   
 
Vastuullisuustyö on hyvä aloittaa viimeistään nyt. Olemme tässä mielellämme avuksi koko alan eteenpäin viemisessä.

Julkaistu 11/2023. Kirjoittaja Eero Kokkonen työskentelee L&T:n kiinteistöpalveluiden kehitysjohtajana.