Kehutaan aina, että Saksa on edistyksellinen maa ja maan kierrätysaste onkin jätteiden osalta yksi Euroopan parhaista. Kävin huhtikuussa opintomatkalla Saksassa ja samalla minulle selvisi, että hyvästä kierrätysasteesta huolimatta työturvallisuus ei ole Saksassa vahvuus kuten Suomessa.
Tutustuessani saksalaiseen kiviaineksien kierrätyslaitokseen havahduin pian vakaviin turvallisuuspuutteisiin. Vierailijoilta ei vaadittu turvakenkiä, huomiovaatetusta, kypärää tai suojalaseja kiertäessämme vastaanottoalueella. Vaikka murskat jauhoivat betonipalkkeja ja iso kauhakuormaaja lastasi liikennöivää kalustoa, ei alueella ollut selkeitä kulkureittejä jalankulkijoille tai varoitusmerkkejä liikkuvista työkoneista.
Tämä herätti mielessäni epäilystä, ettei myöskään rakennustyömailla vaadita turvavarustusta yhtä tiukasti kuin Suomessa. Todellisuus valkenikin nähdessäni parinkin työmaan piha-alueita, joissa henkilökunta kulki ilman kypäriä tai turvakenkiä.
Kun pääsin tutustumaan rakenteilla olevaan, näyttävään ja tunnetun arkkitehdin suunnittelemaan kohteeseen, vakuutuin näkemästäni. Rakennus oli hieno, julkisivulasitukset olivat jo valmiina, mutta työmaan ympäristö oli todella sotkuisa ja epäsiisti. Työturvallisuusasioita ei oltu huomioitu siinä mittakaavassa kuin mikä Suomessa on meille jo nykypäivänä itsestäänselvyys.
Kyseisellä työmaalla oli kulkuportti kulun valvontaan, mutta vieressä koppi, josta pääsi kulkemaan läpi ilman avaimia tai henkilötunnistetta. Työmaalla työntekijöillä olivat kypärät päässä vaihtelevasti ja ensimmäinen huomioni kiinnittyi kypärän ominaisuuksiin – ei kaularemmiä. Olo oli alaston, kun tiesin, että liukastuessani todennäköisesti kypärä kimpoaisi päästäni eikä suojaisi kalloani kuten leukaremmillä varustettu kypärä. Huomiovaatetus ja turvakengät sentään löytyivät kaikilta työmaan työntekijöiltä.
Suojalasien, kuulokkeiden ja hanskojen käyttöön ei panostettu työmaalla lainkaan. Villaa asennettiin ilman hanskoja, suojalaseja ja hengityssuojainta. Jätteet jätettiin suoraan työpisteen lattialle kaiken muun rojun joukkoon. Portaikkojen valaistus oli onnetonta ja havaitsin todella paljon pimeitä alueita, joissa ei nähnyt kulkea ilman omaa lisävalaistusta. Ja pääsääntöisesti kaikki sähköroikat työkoneista lähtien lojuivat lattioilla ja käytävillä kulkijoiden jalkojen alla.
Turvallisuuspuutteet olivat merkittäviä verrattuna Suomen työmaihin ja näin vain työturvallisuusriskejä ympärilläni. Siinä ohessa totesin, että Suomessa työturvallisuuden rinnalla myös jätehuoltoon on kiinnitetty enemmän huomiota ihan huomaamatta.
Suomessa jätteitä ei jätetä lattioille vaan ne huolehditaan keräysastioihin, mikä on jo yksi edistysaskel työmaan jätehuollolle. Tästä on helppo laajentaa jätteiden keräystä sijoittamalla kerroksiin useampia jäteastioita eri jätejakeille. Ja kun syntypaikkalajittelu työpisteissä saadaan onnistumaan, myös jätteen toimitus ulkona sijaitsevaan keräyspisteeseen on sujuvaa ja lajittelu onnistuu.
Todellisuus on se, että turvallisuusvaatimukset Suomessa ohjaavat myös siistiin työympäristöön ja sitä kautta jätteen keräykseen sekä lajitteluun. Vaikka vierailukohteessa kyseessä oli ympäristöluokitettu LEED-kohde, joudun myöntämään, että työmaan siisteys, järjestys ja työturvallisuus oli ala-arvoista niin ulkona kuin sisällä Suomen työmaihin verrattuna.
Suomen lain asettamat vaatimukset ja asetukset työmaiden siisteydestä on toki ollut työlästä sekä haasteellista viedä käytäntöön, mutta pitkä työ on kannattanut. Lähtökohdat jätteiden keräykselle ja kierrättämiselle ovat huomattavasti helpommin toteutettavissa, kun työturvallisuusasiat on otettu huomioon.