Siirry sisältöön

Referenssi

L&T hoitaa poikkeuksellisen siltaurakan vesipiikkaustyöt

Siltatyömaan robottipiikkaus

Vuosaaren katusillan korjausurakka on iso hanke sekä urakasta vastaavalle Kreatelle että piikkaustyöt tekevälle L&T:lle. Vilkkaasti liikennöity silta on myös työturvallisuuden kannalta erittäin vaativa kohde.

Kreaten silta- ja teollisuusyksikkö sekä väyläyksikkö korjaavat Vuosaaren vanhan katusillan sekä rakentavat uuden kevyen liikenteen sillan. HKR-Rakennuttajan tilaaman urakan arvo on 14 miljoonaa euroa.

”Se on tähän mennessä suurin sillankorjauskohteemme Helsingissä”, sanoo Kreaten työpäällikkö Matti Rekilä.

L&T valikoitui vastaamaan sillan piikkaustöistä.

”Olemme aiemminkin tehneet töitä yhdessä. L&T on luotettava kumppani, jonka osaamisesta on ollut erityisen paljon hyötyä jo suunnitteluvaiheessa, sillä urakka on osoittautunut alkuperäistä mutkikkaammaksi”, Rekilä sanoo.

Sillan betoni ja koko kansilaatta olivat oletettua huonommassa kunnossa. Siksi vesipiikkausoperaatio piti suunnitella tarkasti, ettei kanteen tulisi vaurioita, esimerkiksi ylimääräisiä reikiä.

”L&T:n piikkausammattilaiset auttoivat arvioimaan riskittömimmän vesipiikkauspaineen, jolla siltakannesta saatiin piikattua 40 milliä betonia turvallisesti.”

Vesipiikkausta 20 alueen pätkissä

416 metriä pitkä ja 18,5 metriä leveä Vuosaaren silta yhdistää Vuosaaren kaupunginosan Vartiokylään Helsingissä. Vuosaaren Asuntosäästäjät rakennutti sillan vuonna 1965. Se siirtyi myöhemmin Helsingin kaupungin omistukseen.

L&T:n viiden hengen porukka on piikannut siltaa alueittain noin viikon mittaisissa pätkissä. Urakka on poikkeuksellisen suuri, sillä tavallisesti siltojen piikkaukset ovat muutamien päivien tai viikkojen urakoita. Urakassa on ollut urakoitsijan osoittamia alueita kaikkiaan parikymmentä.

Noin 2 000 neliön alueelta on piikattu betonia 180 kuutiota. Piikkauksen jälkeen Kreate on ottanut alueesta vetokokeet tarkistaakseen, että piikkaus on riittävän hyvä. Sen jälkeen L&T on puhdistanut alueet piikkausjätteestä ja pessyt ne harjakoneella, imuautolla ja pesulaitteistolla.

L&T vastaa usein tällaisissa projekteissa myös piikkausjätteen jatkokäsittelystä, mutta tällä kertaa urakoitsijan on ollut käytännöllisempää huolehtia kierrätyksestä itse.

Työturvallisuus tarkassa syynissä

Vuosaaren työmaan ohittaa yli 27 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikenteen huomioiminen on todella tärkeää, ettei piikkauksessa irtoava betoni, kivet tai roiskuva vesi vahingoita ohikulkijoita.

Koska toinen kaistoista on ollut työmaana ja toinen liikenteen käytössä, L&T rakensi kaistojen välille suojaseinän, ettei kiviä lennä liikenteen joukkoon.

Työturvallisuuden näkökulmasta robottipiikkaus on turvallinen menetelmä: robottia ohjataan kauko-ohjaimella eikä työntekijän tarvitse olla fyysisesti laitteen lähellä. Jonkin verran tehtiin myös käsipiikkausta sillan alapuolella, missä robotin käyttö ei ollut mahdollista.

Työskentely vilkkaasti liikennöidyssä kaupunkiympäristössä vaatii aivan erityistä tarkkuutta urakan läpiviennissä.

”Vuosaaren siltaurakka koskettaa poikkeuksellisen monia sidosryhmiä, jotka pidämme jatkuvasti ajan tasalla. Bussi- ja metroliikenteen sekä yksityisautojen on voitava ohittaa työmaa turvallisesti ja joustavasti”, Kreaten Matti Rekilä sanoo.

 

Uutiskirje_moduuli_kuva_4x5

Pysy ajantasalla

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat aina ensimmäisten joukossa ajankohtaisen tiedon ja mielenkiintoiset kirjoitukset suoraan sähköpostiisi sinua kiinnostavista aihealueista.