Lapecolle vastuullisuus ja pohjoisen luonnonsuojelu on ensisijaisen tärkeää. Yhteistyössä L&T:n kanssa vaarallisen jätteen keräysmäärät ovat kasvaneet ja kierrätys lisääntynyt.
Lapin maakunta on valtava alue ja Suomen harvimmin asuttua seutua. Maakunnan etelälaidalta on matkaa sen pohjoisreunaan reilu 600 kilometriä, yli puoli Suomea.
L&T on kerännyt ja käsitellyt maakunnan vaarallisen jätteen jo lähes kymmenen vuoden ajan. Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapeco kiittelee sujuvaa yhteistyötä.
– Meillä on L&T:n kanssa käynnissä kolmas kilpailutettu urakkakausi mutta yhteistyötä on tehty jo kaksikymmentä vuotta. Yhteistyö on niin jouhevaa, että se ansaitsee hatunnoston, sanoo Lapecon käyttöpäällikkö Janne Vuolli.
Kuntien jäteasemilla tapahtuvan vaarallisen jätteen keräyksen lisäksi urakkaan sisältyy Lapin erityistarpeisiin suunniteltu Ecokierros. Kerran vuodessa vaarallinen jäte kerätään talteen, jos ei nyt suoraan asiakkaiden kotiovelta, niin ainakin kotikylältä, ennalta kerrotun aikataulun mukaan.
Tärkeintä ei ole vain vaarallisen jätteen keruu, vaan L&T panostaa jatkuvasti jätteiden kierrätyksen kehittämiseen. Näin ei ainoastaan vähennetä jätehuollon hiilijalanjälkeä, vaan kasvatetaan hiilikädenjälkeä.
Vaarallisen jätteen kierrätystä kehitetään jatkuvasti
Vaaralliset jätteet eli vanhalta nimeltään ongelmajätteet aiheuttavat väärään paikkaan joutuessaan haittaa ympäristölle tai terveydelle jo pieninä määrinä. Vaarallinen jäte tulee lajitella erilleen ja pitää erillään toisistaan sekä muusta jätteestä.
– Uudistimme keräysvälineet aloittaessamme yhteistyön L&T:n kanssa. Heiltä löytyy vaarallisen jätteen keräykseen ja kuljetukseen sopivat astiat, jotka sujuvoittavat keräystä ja tekevät siitä turvallista, Vuolli sanoo.
Valtaosa vaarallisesta jätteestä luokitellaan kuljetuslainsäädännössä vaarallisiin aineisiin. L&T:llä on niiden kuljettamisen erikoismääräykset täyttävä kalusto ja kuljettajilla tarvittavat ajoluvat.
Vaarallisia jätteitä kerätään nestemäisessä ja kiinteässä muodossa. Vuosittain jätettä kerätään Lapissa parisataa tonnia, ja määrä on noussut yhteistyön aikana.
– Keräysmäärien kasvu on hyvä merkki. Ihmiset hankkiutuvat jätteestä eroon oikeaa reittiä pitkin. Tietoisuus vaarallisen jätteen kierrätyksestä alkaa olla hyvää, kiittelee L&T:n myyntipäällikkö Juha Lahtinen.
Eniten Lapissa kerätään öljyisiä jätteitä, hyvänä kakkosena tulevat maalijätteet. Energiansäästölamppuja sekä jarru- ja jäähdytinnesteitä tulee myös keräykseen paljon.
– Mitä paremmin vaarallinen jäte lajitellaan, sitä helpompaa sen jatkojalostus on. Perkaamme jätteet pienempiin jakeisiin, jotta saamme enemmän raaka-ainetta ja mahdollisimman vähän menisi hävitykseen, mikä on huono vaihtoehto, sanoo Lahtinen.
Esimerkiksi kiinteistä öljyisistä jätteistä erotetaan metallit ja nestemäinen öljy uusiokäyttöön, ja vain pieni osa pääty hävitettäväksi. Maalijätteissä taas erotetaan maalit ja sen mukana tulevat muut materiaalit toisistaan.
Ecokierros tuo kierrätyksen kaikkien ulottuville
Lapin maakunnassa on yhdeksän jäteasemaa – yksi jokaisessa kunnassa. Syrjäseuduilta asemille kertyy paljon matkaa. Kerran vuodessa toteutettava Ecokierros vie kierrätyksen sinne, missä ihmiset ovat.
– Kierros on tärkeä palvelu ja saa asiakkailta paljon kiitosta. Se lisää yhteisöllistä halua siistiä kylien ympäristöjä, ja naapuria autetaan tuomaan jäte kierrätykseen, sanoo Lapecon Vuolli.
Viiden kesäviikon aikana Lapeco ja L&T kiertävät Lapin noin 200 kylää ja keräävät jätteen ennalta sovituista paikoista. Keräys katetaan jätehuollon perusmaksulla. Kierroksen puitteissa kerätään 15 prosenttia Lapin vaarallisesta jätteestä.
L&T ja Lapeco ovat kehittäneet myös lääkkeiden sekä pistävien ja viiltävien jätteiden eli kuumemittarien ja neulojen keräykselle toimivan konseptin. Ennen ne kerättiin jätepisteillä, nyt L&T noutaa ne suoraan apteekeista. Se tuntuu asiakkaista luontevimmilta kierrätyksen keinolta.
Tärkeintä on hyvä yhteistyö
Vaarallisen jätteen määrät ovat suhteellisen vakiintuneet, mutta yllätyksiä sattuu. Lapissa ankarat sääolot asettavat haasteita jätehuollolle etenkin talvella.
– Lapin kokoisella alueella päivittäisessä rytmissä muuttujia riittää. L&T vastaa normaalista poikkeaviin tarpeisiin joustavasti. Yhteistyö on jouhevaa, koska kaikesta voidaan keskustella, Lapecon Janne Vuolli sanoo.
Jos jäteasemalle vaikka tulee vaarallista jätettä odotettua enemmän, L&T hoitaa ylimääräisen tyhjennyksen ripeästi. Se on Lapecolle tärkeää: vaarallisen jätteen säilömiselle on tiukat määräykset eikä ylimääräistä kapasiteettia ole.
– L&T on luotettava urakoitsija. Lappi on jätehuollon kannalta haastava alue, mutta se ei näy meille asti – se on merkki siitä, että L&T hoitaa asiansa hyvin.
Laita vaaralliset jätteet vaivattomasti kiertoon L&T:n kanssa
Kaikki vaarallisten jätteiden kierrätykseen liittyvät ratkaisut yhdeltä kumppanilta paikkakunnasta riippumatta.