Uratarinat

Kylmätekniikan ammattilainen säästää energiaa

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Feb 4, 2020 9:20:05 AM

Kiinteistöjen kylmäkoneet ja jäähdytysjärjestelmät nielevät energiaa. Oikeilla toimenpiteillä ja moderneilla ratkaisuilla kustannuksissa voidaan kuitenkin säästää huomattavasti, kiteyttää alan ammattilainen Jussi Friman.

Tiesitkö, että L&T:lla on osaamista laajoista kylmätekniikan palveluista. Kylmätekniikan ammattilaiset sekä suunnittelevat, rakentavat että huoltavat kylmälaitteistoja, jäähdytysjärjestelmiä ja lämpöpumppuratkaisuja niin kaupoille kuin muille asiakkaille.

”Työhön liittyy kylmälaitteiden automaation sekä sähkö- ja putkipuolen suunnittelua. Lisäksi vastaan laitteistojen käyttöönotosta ja muista projekteihin liittyvistä asioista", sanoo kylmätekniikan ammattilainen Jussi Friman.

L&T vastaa myös laitteistojen huollosta, säädöistä  ja lakisääteisistä tarkastuksista koko niiden elinkaaren ajan. Esimerkiksi Seinäjoella valvotaan noin 150 asiakkaan kylmälaitteistoja. Kohteita on ympäri Suomen, mutta iso osa hoituu etävalvonnalla.

”Työt tehdään asiakkaiden speksien mukaan ja urakoitsijoiden kanssa yhteistyössä, mutta muuten saa tehdä itsenäisesti päätöksiä. Tässä saa mahdollisuuksia kehittää uusia ratkaisuja ja työtapoja sekä sitä kautta laajentaa omaa osaamista.”

Laitteistojen käyttöönoton jälkeen asiakkaiden – esimerkiksi kaupan – henkilökuntaa opetetaan käyttämään laitteita. Näin henkilökunta tai vartiointiliike osaa reagoida kylmäjärjestelmän hälytyksiin. Lisäksi henkilökunnan pitää pystyä seuraamaan laitteiden lämpötiloja ja yleistä toimintaa.

Parempaa kylmää hiilidioksidilla

Frimanin ja muiden kylmätekniikan asiantuntijoiden työn tekee ajankohtaiseksi uusi lainsäädäntö, joka sääntelee kylmälaitteistoissa käytettävien kylmäaineiden käyttöä. Vuoden 2020 alusta uusissa laitteissa ei ole saanut enää käyttää aineita, joiden GWP-indeksi on yli 2 500. Indeksi kuvaa kylmäaineiden haitallisuutta ilmakehälle.

Hiilidioksidi on nykyisiä aineita parempi ratkaisu, sillä sen indeksi on 1. Suljetussa kierrossa se on turvallinen, ympäristöystävällinen ja hyötysuhteeltaan mainio kylmäaine. Paljon käytetty R404A on hiilidioksidiin verrattuna 4 000 kertaa pahempi kasvihuonekaasu.

Uusien laitteiden ja hyvän suunnittelun avulla Frimanin työ hyödyttää sekä ympäristöä että asiakkaita.

”Uuden järjestelmän myötä asiakkaalle saadaan säästöä lämmön talteenoton ja itse säätyvän järjestelmän kautta”, Friman sanoo.

Suunnittelussa ollaan tiiviisti kontaktissa niin tilaajan kuin loppukäyttäjän kanssa.

”On mukava tehdä töitä asiakkaan kanssa, joka näkee työn arvon ja hyödyn energiatehokkuuden, toimintavarmuuden ja ympäristövaikutusten näkökulmasta. Fiksu asiakas myös ymmärtää olosuhteiden tuomat haasteet isossa kokonaisuudessa.”

Kaikki materiaalit kiertävät

Jussi Frimanin työ kytkeytyy vahvasti kiertotalouteen.

”Me voimme vaikuttaa hoitamalla vanhat aineet asiallisesti kiertoon ja tuhottavaksi. Käytöstä poistetut laitteet taas puretaan ja kierrätetään niiden osat ja materiaalit oikein. Meillä mennään ympäristö edellä ja luodaan sillä jatkumoa tulevaisuuteen.”

Tarina on julkaistu 4.2.2020