Ympäristömanageri eli kiertotalousosaaja etsii asiakkaiden materiaalivirroille aina sopivat reitit. Pienistä puroista voi kasvaa jättipotti.
Ympäristömanagerin työ ei ole Kimmo Heikkiselle vain pelkkää työtä, vaan siinä on mukana vahvaa eetosta hyvän asian puolesta.
– Se tässä on mukavaa, että kaikki voittavat, ja minäkin saan työstäni rahaa, hän hymyilee.
Kimmo tarkoittaa, että hänen työstä än hyötyvät kaikki: kiinteistö mahdollistaa vuokralaistensa vastuullis en toiminnan ja kiinteistön asiakkaat saavat mahdollisuuden toimia vastuullisesti arjessaan. Myös yksittäisen liikkeen myyjälle voi olla tärkeää, että hän voi toimia työssään vastuullisesti.
– Minä annan kaikille työkaluja tavoitteisiin pääsemiseksi.
Ympäristömanageri auttaa asiakasta jätehuollon ja kierrätyksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Materiaalit saadaan paremmin käyttöön, jätehuollon kulut laskevat ja kierrätysaste nousee. Kimmon asiakkaita ovat isot kiinteistösijoitusyhtiöt ja kiinteistöjen omistajat. Käytännössä hän toimii isoissa toimistokiinteistöissä ja kauppakeskuk si s sa , kuten esimerkiksi Kampissa.
Työnkuva on monipuolinen.
– Tapaan esimerkiksi saman päivän aikana yrityksen vastuullisuudesta vastaavia johtajia, ohjeistan työntekijöitä lastauslaitureilla sekä tsekkaan jäteastioista, onko lajittelu tehty oikein. Tässä näkee koko ketjun.
Asiakkaan kanssa yritetään löytää uusia keinoja materiaalivirtojen kierrättämiseen, sen mukaan mitä jakeita mistäkin syntyy. Tärkeintä on minimoida poltettavan jätteen määrä. Työllä on merkitys tä myös taloudellisesti: ison kiinteistöyhti n jätehuollon kustannukset voivat olla esimerkiksi pari prosenttia vuotuisista kuluista – mutta jos kyseessä on miljardiluokan yritys, puhutaan isoista rahoista.
Suomi pärjää Ruotsille
Ympäristö m anagerointia on tehty L&T:llä muutama vuosi, ja tuona aikana työnkuva on muuttunut ja kehittynyt.
– Koko ajan kehitellään uusia juttuja uusiin tarpeisiin. Mutta työnkuva vastaa aika hyvin L&T:n sloganeita – tämä on sitä kiertotalouden käytännön toteuttamista.
Kimmo on ollut L&T:llä töissä vuoden. Aiemmat työpaikat olivat ympäristökonsultointia pienemmissä firm oi ssa ja osittain ulkomailla , lähinnä Ruotsissa. Hänen mukaansa ympäristöala työllistää Ruotsissa Suomea enemmän. Muutenkin näkökulma ja ajattelutapa poikkeaa hieman Suomesta.
– Suomessa kovassa huudossa on ins inööriosaaminen. Ruotsissa teknistä koulutusta ei painoteta yhtä paljon työhakemuksissa, ja luonnontieteilijöitä ja yhteiskuntatietelijöitä palkataan samoihin tiimeihin. Mutta käytännössä esimerkiksi kuluttajamateriaalien kierrätyksessä ja määrissä ei ole isoa eroa.
Isossa talossa on voimaa
L&T on Kimmon tähänastisista työnantajista ylivoimaisesti suurin. Valinta oli tietoinen, sillä hän halusi kokemusta isosta talosta.
– Myös asiakkaalle iso toimija on hyvä valinta. Sieltä s aa paljon kerralla, ja asiantuntemusta ja palveluja on joka lähtöön.
Iso yritys antaa mahdollisuuksia myös omaan työhön ja sen kehittämiseen.
– Meillä ympäristöpalveluissa datan määrä kasvaa koko ajan, ja koko ajan ollaan parempia sen hyödyntämisessä. Se auttaa arvioimaan kehittämiskohteita ja oman työajan investointia eri asiakkaille.
Ympärist ö managerin työ on työtä ihmisten kanssa. Kimmo pitää vahvuuksinaan sosiaalisuuttaan ja ihmisten kohtaamisen taitoa. Lisäksi työ vaatii kokonaisuuksien hahmottamista.
– Juuri isojen kokonaisuuksien koordinointi kiinnostaa. Vaikka s uurin osa päivästä menee kiertämiseen eri paikoissa, on tosi tärkeää , että jollain on kokonaiskuva materiaalivirroista. Sitä kuvaa asiakas haluaakin meidät juuri hahmottamaan.
Pyöräilevä leipuri
Ympäristön tila an suhtaudutaan maailmalla vaihtelevasti – ainakin konkreettiset toimenpiteet ovat eri maissa eri tasolla. Kimmo myöntää, että maailman mittakaavassa tilanne on aika järkyttävä. Omassa työssä tilanne ei kuitenkaan ahdista.
– Kun minut on pyydetty paikalle, on se merkki siitä, että jotain konkr eettista on jo päätetty tehdä. Olen opiskellut biologiaa ja yhteiskuntatieteitä, ja siksi olen ehtinyt monesti jo innostua ja lannistua maailman menosta, joten olo on sen suhteen aika neutraali, hän virnistää.
L&T: n Huomisella töissä -ajattelu on kiteytynyt hänelle hyvin.
– Omassa työssä pääsee tekemään käytännössä hyvää ja kestävämpää huomista sekä ratkomaan sen esteenä olevia ongelmia .
Kimmo asuu Helsingissä. Autottomassa perheessä kasvaneena hän kulkee työmatkat ja asiakaskäynnit polkupyörällä ja julkisilla kulkuneuvoilla.
– Se on nistuu ihan hyvin ja kiinni vain tiedosta, taidosta ja kiinnostuksesta. Julkisilla matkustaessa matkat voi hyödyntää työtekoon.
Silloin kun Heikkinen ei tee töitä tai istu bussissa, hän harrastaa vapaa-ajallaan muun muassa kuorolaulua ja leipomista.
– Ja nimenomaan leivän leipomista. Meillä sitä yleensä riittää.
Tarina on julkaistu 24.6.2020.