Siirry sisältöön

Uratarina

Tomi kasvoi graduntekijästä kehityspäälliköksi

<span id="hs_cos_wrapper_name" class="hs_cos_wrapper hs_cos_wrapper_meta_field hs_cos_wrapper_type_text" style="" data-hs-cos-general-type="meta_field" data-hs-cos-type="text" >Tomi kasvoi graduntekijästä kehityspäälliköksi</span>

Ympäristöpalveluiden kehityspäällikkö Tomi Mankinen hyppäsi L&T:n kelkkaan jo opiskelijana ja trubaduureilee vapaa-aikanaan ukulelellä. Työssään Tomi ajattelee aina asiat uudesta näkökulmasta ja tekee päivittäin yhteistyötä yhteistyötä niin tuotannon, myynnin, asiakaspalvelun, talouden kuin liiketoiminnan kehityksenkin ihmisten kanssa.

 

Miten päädyit L&T:lle töihin?

Matkani L&T:lle on hieman erilainen kuin tyypillisesti. Ensimmäisen kerran olin kosketuksissa L&T:n kanssa keväällä 2016 kun voitin CEO For a Day (Toimitusjohtaja päiväksi) kilpailun ja pääsin viettämään päivän Lassila & Tikanojan silloisen toimitusjohtajan Pekka Ojanpään kanssa. Saman päivän aikana keskustelimme, että missä vaiheessa opintoni ovat. Minulla sattui olemaan gradutyö seuraavaksi opinnoissa edessä, joten päädyin tekemään graduani L&T:n ympäristöpalveluille missä nykyinen esihenkilöni ohjasi graduni. Gradun valmistumisen jälkeen minulle avautui heti mahdollisuus saada työpaikka Ympäristöpalveluilta.

Mitä uutta olet tuonut L&T:lle?

Olen mielestäni pystynyt yhdistämään meidän Ympäristöpalveluiden datavarannot ja liiketoimintaymmärryksen yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa keräämäämme tietoa hyödynnetään tehokkaammin kuin aikaisemmin. Tämän avulla olen toivottavasti pystynyt auttamaan Ympalaisia hinnoittelun, kannattavuuden, tehokkuuden, kustannusten ja Enwis-järjestelmän ymmärtämisessä.

Mitä olet oppinut viimeisen kuukauden aikana?

Työaikaseurannan saldon saa vedettyä 118 tuntia pakkaselle, kun leimaa lomansa väärin.

Mikä on ollut ylpein hetkesi tähän mennessä?

Esitin neljännellä luokalla koulumme kevätjuhlassa Kalevala-näytelmässä Väinämöistä. Suoritus meni täydellisesti ja sain raikuvat aplodit koko yleisöltä!

Minkä neuvon antaisit potentiaalisille työnhakijoille L&T:lle?

Syö terveellisesti, nuku riittävästi ja liiku säännöllisesti. Mielestäni työssä L&T:llä yhdistyy useita hyödyllisiä asioita. L&T:n koko tarjoaa riittävästi rajoja ja rakkautta, mutta organisaatio on silti matala ja paikallinen. Päätökset tehdään lähellä ja avun saaminen on helppoa. Lisäksi työn jäljen huomaa konkreettisesti ja sen merkitystä ei tarvitse selitellä.

Miten itse toteutat kiertotaloutta?

Asun kerrostalo kaksiossa, jonka pienessä keittiössä lajittelu on usein hankalaa. Onneksi työni kautta olen oppinut hyödyntämään pienetkin kierrätystilat hyvin. Käytän säännöllisesti kangaskassia ruokakaupassa, vien vanhoja käyttökelpoisia vaatteita vaatekeräykseen sekä tyhjiä pulloja pullon palautukseen. Lisäksi syön yhä enemmän kasviksia osana ruokavaliotani.

Mitä Googletit viimeksi?

Viimeksi Google Mapsin kautta koitin selvittää, että kuinka pääsen helpoiten tästä Valimosta Ruoholahteen.

Kuinka työkaverisi kuvailisivat sinua?

Työkaverini sanoisivat minun varmaan olevan ahkera. Olen usein viimeisimpien joukossa alkuillasta toimistolla. Minua saatettaisiin sanoa myös analyyttiseksi ja laskennalliseksi. Ajattelen usein asiat hieman eri tavalla kuin muut, ja tarjoan ehkä hieman outoja vastauksia tavallisiinkin kysymyksiin. Minun sanottaisiin myös varmaan olevan todella tarkka siitä missä syödään lounasta minäkin päivään.

Katso videolta millä ruoalla Tomi uskoisi selviytyvän loppuelämänsä ja minkä Apulannan kappaleen hän taitaa ukulelellä:

Tarina on julkaistu 1.2.2019.

Tomin ura L&T:llä jatkuu

Kävimme kysymässä, mitä Tomille kuului keväällä 2024, reilu viisi vuotta alkuperäisen jutun tekemisen jälkeen.

  • Tehtävä kesällä 2024: Head of Analytics and Strategy, Environmental Services
  • L&T-vuodet: 8 vuotta yhteensä, nykyisessä tehtävässä kaksi vuotta
  • Parasta L&T:ssä: mahdollisuus kehittyä, osaavat ja tukevat kollegat
  • Tärkeimmät supervoimat: liiketoiminnan ymmärrys ja innostus dataan, analytiikkaan ja kehittyviin teknologioihin

 

Tomi on edennyt Ympäristöpalveluiden analytiikka- ja strategiatiimin vetäjäksi

Tomi on työskennellyt L&T:llä jo lähes 8 vuotta. Ympäristöpalveluiden kehityspäällikkönä hän vastasi ensisijaisesti liiketoiminnan strategiaprosessista ja toimialajohdon fasilitoinnista. Hän on ollut aktiivisesti mukana myös uuden toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelussa ja kilpailutuksessa. Sen lisäksi, että hän on kehittänyt aktiivisesti erilaisia data- ja analytiikkaratkaisuja liiketoiminnan arjen pyörittämisen tueksi, kuten erilaisia hinnoittelumalleja. Tällä hetkellä hän pyörittää liiketoiminnan ytimessä toimivaa kolmen hengen anlytiikka- ja strategiatiimiä.

Tomi nauttii työstään lähellä liiketoimintaa, jossa tulokset myös näkyvät. "Ymmärrän liiketoimintaa ja sen strategiaa. Pystyn siksi nopeasti näkemään, mikä on järkevää ja millaiset ratkaisut auttaisivat liiketoimintaa käytännössä. Työni ei ole vain joukko yksittäisiä konsulttiprojekteja, jolla on alku ja loppu, vaan olen mukana koko prosessissa suunnittelusta käytäntöön asti ja pääsen näkemään miten ratkaisut vaikuttavat arkeen konkreettisesti."

Kiertoradalta kiertotalouteen - 16x9-2000x1125 - Työpaikat
L&T:lle kannattaa hakea, sillä L&T:llä on salliva kulttuuri, jossa pääset heti ottamaan vastuuta ja tekemään isoja asioita, jos olet halukas kantamaan vastuuta. Saat nopeasti arvokasta kokemusta, jota saattaisit joutua odottamaan pidempään muualla. Kaikki resurssit ja kontaktit ovat lähellä ja on helppo olla yhteydessä eri alojen asiantuntijoihin talon sisällä.
Tomi Mankinen Head of Analytics and Strategy, Environmental Services

Konkreettisista ja merkityksellistä työtä liiketoiminnan eteen

Tomi innostaa hyvän työyhteisön lisäksi työn konkreettisuus ja mahdollisuus tehdä joka päivä työtä, jolla on merkitystä liiketoiminnalle. "On hienoa toimia ihmisten kanssa, jotka ovat mukavia ja hyviä tyyppejä. Pääsen myös mahdollistamaan muiden onnistumista, mikä saa innostumaan. Parasta on, kun pääsen vaikuttamaan kokonaisuuteen ja tiedän, mitä tavoittelemme, kenen kanssa ja miten sinne voitaisiin käytännössä päästä."

Kiertotalous, analytiikka, data ja tekoäly kehittyvä nyt niin vauhdilla, että Tomi uskoo, että voi tulevaisuudessa löytää itsensä rooleista ja positioista, joita ei vielä tällä hetkellä ole olemassa tai jotka vasta kehittyvät. "Ensin L&T:llä eikä muissakaan yrityksissä ollut selkeitä data- ja analytiikkarooleja. Nyt saan roolissani yhdistää dataa ja analytiikkaa. Jatkossakin haluan olla mukana kehityksessä ja tuoda arvoa liiketoiminnalle, mutta millaisessa roolissa, sitä ei vielä tiedä."



Päivitys on julkaistu 15.8.2024

Katso myös