Irene Linko ja Hasse Kämpe työskentelevät L&T:n viherpalveluissa. Irene tekee palveluohjaajan työtä ja Hasse on puolestaan viherrakentamisen työntekijä. Vaikka
työnkuvat ovat erilaiset, ovat niissä vaadittavat taidot ja ominaisuudet hyvin
samanlaisia, mutta porukassa viihdytään.
Viherpalvelujen ylläpito L&T:llä sisältää sopimuskohteiden, esimerkiksi taloyhtiöiden ja viheralueiden huoltotöitä: nurmikonleikkuuta, kitkentää, pensaiden leikkausta ja puidenhoitoa.
Viherrakentaminen taas sisältää esimerkiksi salaojien kaivamista, sadevesijärjestelmien suunnittelua, nurmikon ja puiden istutusta tai vaikkapa leikkivälineiden asentamistöitä. Molemmissa työnkuvissa esiin nousee työn fyysisyys.
"Kyllä työskentely pääasiassa on erittäin fyysistä. Olenkin sanonut, että tässä ei tarvitse salitreeniä tehdä. Se tulee kaupan päälle", Hasse hymyilee.
Työ on paikoin rankkaa, mutta fyysisen kunnon lisäksi se vaatii myös säänkestokykyä.
"Säähän suhtaudun niin, että se on vain yksi tähän työhön kuuluva elementti. Välillä on tosi kuuma ja välillä on tosi, tosi kylmä", Irene nauraa.
"Tämä on klisee, mutta se on pukeutumis- ja asenneasia. Meillä on onneksi varusteet sen mukaan, millainen keli on", hän jatkaa.
Oman käden jälki näkyy
Tärkeiksi mielletyistä asioista molemmat haastateltavat nostavat esiin hyvän työskentelyilmapiirin. L&T:n työyhteisö ja työkaverit saavatkin molemmilta haastateltavilta paljon kehuja.
"Nyt voin puhua tietysti vain viherpalveluista, mutta meillä on siellä erinomainen porukka. Pieni, mutta hyvin yhteen hitsautunut, Irene sanoo.
"Työilmapiiri on erittäin rento ja tukee hiton paljon. Olen uusi alalla ja välillä minun pitää esittää kysymyksiä kollegoille. Koskaan ei ole jäänyt sellaista tunnetta, että kyselisin tyhmiä, vaan koen, että minua autetaan työssäni", Hasse kertoo.
Hyvän työskentelyilmapiirin lisäksi molempien mielestä on erittäin tärkeää, että oman työnsä jäljen todella näkee. Hasse on jopa vaihtanut IT-alan johtotehtävät käytännönläheisempiin työtehtäviin, eikä ole katunut muutosta.
"Vähitellen tuli ajatus siitä, että halusin tehdä jotain käsillä – jotain joka näkyy. L&T tarjosi tämän mahdollisuuden, ja pääsen nyt opiskelemaan puutarha-alaa ja työskentelemään viherrakentamisen parissa. Se on se asia, josta oikeasti nautin: kaiken mitä teen, näen", Hasse kiteyttää.
Monia eri urapolkuja
Positiivisten kokemusten perusteella uraa L&T:llä voi suositella myös muille alasta kiinnostuneille.
"Pidän työssäni eniten ulkoilmasta ja siitä, että fyysinen kunto kasvaa. L&T on hyvä yhtiö,
joka tukee minua siinä, mitä olen päässyt tekemään", Hasse toteaa.
" Työskentely L&T:llä on monipuolista. Täällä on monta eri toimialaa, joista jokaisesta voi löytyä töitä ihan kiinnostuksen mukaan, Irene sanoo lopuksi.
Tarina on julkaistu 5.12.2018.